Lontoon Finsbury Parkin hyökkäys – Mitä tiedetään nyt?

Pakettiauto ajoi väkijoukkoon Finsbury Parkin alueella Pohjois-Lontoossa paikallista aikaa puolenyön jälkeen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Yksi ihminen todettiin kuolleeksi paikan päällä. On vielä epäselvää, kuoliko mies hyökkäyksessä.

Mies oli saanut jonkinlaisen sairauskohtauksen, ja paikalla olleet ihmiset olivat antamassa hänelle ensiapua, kun auto syöksyi jalkakäytävälle.

Kahdeksan loukkaantunutta vietiin kolmeen eri sairaalaan. Kahden ihmisen vammat ovat erittäin vakavia.

Lisäksi kahta ihmistä hoidettiin paikan päällä lievien vammojen takia.

Kaikki uhrit ovat muslimeja, Lontoon poliisi kertoo.

Auton kuljettaja on pidätetty

Paikalla olleet ihmiset ottivat kiinni auton kuljettajan, 48-vuotiaan miehen, ja paikalle saapuneet poliisit pidättivät tämän.

Silminnäkijä Abdul Rahman kertoi BBC:lle, että mies oli huutanut haluavansa tappaa kaikki muslimit.

Lontoon poliisi sanoo, että on liian aikaista arvioida teon motiivia, vaikka tapauksella on kaikki terroriteon yleiset tunnusmerkit.

Varotoimena mies on viety sairaalaan ja hänelle on määrä tehdä myös mielentilatutkimus. Mies on vangittu epäiltynä murhasta.

Ei puukonhaavoja, ei muita epäiltyjä autossa

Aluksi mediassa liikkui tietoja, että miehellä olisi ollut puukko ja hän olisi mahdollisesti puukottanut ainakin yhtä ihmistä.

Poliisi on kiistänyt nämä tiedot. Uhreilla ei ole puukonhaavoja.

Uutiskanavat Sky News ja CNN kertoivat aiemmin myös silminnäkijätiedoista, että autossa olisi ollut kolme miestä ja että kaksi näistä olisi päässyt pakoon.

Lontoon poliisi sanoo, että sillä ei ole tietoa muista epäillyistä.

– Näkemämme ja haastattelemiemme silminnäkijöiden mukaan pakettiautossa ei ollut ketään muita. Tällä hetkellä näyttää, että tämä hyökkääjä toimi yksin, mutta selvitämme tietenkin kaikkia olosuhteita, poliisin edustaja Neil Basu kertoi.

Tapahtumapaikka kahden moskeijan lähellä

Yliajo tapahtui Seven Sisters Roadilla Muslim Welfare Housen, islamilaisen keskuksen ja moskeijan, edustalla.

Suuri Finsbury Parkin moskeija sijaitsee muutaman sadan metrin päässä tapahtumapaikalta.

Tapahtumahetkellä kaduilla oli paljon moskeijoiden iltarukouksista palaavia ihmisiä.

Meneillään on muslimien pyhä ramadan-kuukausi, jonka aikana muslimit paastoavat päivisin ja syövät vain auringonlaskun ja aamuhämärän välisenä aikana.

Silminnäkijät ovat kertoneet, että vanha mies oli lyyhistynyt bussipysäkillä ja joukko ihmisiä oli auttamassa häntä. Tuolla hetkellä valkoinen pakettiauto syöksyi jalkakäytävälle ja ajoi ihmisten päälle.

Tutkitaan mahdollisena terrori-iskuna

Lontoon poliisin terrorisminvastainen yksikkö CTC tutkii tapausta mahdollisena terrori-iskuna.

Britannian muslimineuvosto pitää yliajoa tahallisena hyökkäyksenä, jonka kohteena ovat nimenomaan muslimit. Muslimineuvosto on vaatinut viranomaisia lisäämään moskeijoiden turvatoimia.

Lontoon pormestari Sadiq Khan on sanonut, että kyseessä on hyökkäys yhteisiä suvaitsevaisuuden, vapauden ja kunnioituksen arvoja vastaan.

Khan sanoi, että poliisin läsnäoloa lisätään, jotta ramadania viettävät yhteisöt voisivat kokea olonsa turvalliseksi.

Lontoon kartta, johon on merkitty Finsbury Parkin moskeija, jossa rekka-autoisku tapahtui.
Google

You can skip to the end and leave a response. Pinging is currently not allowed.

Leave a Reply

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and